Keitä me olemme?
Olemme ystäviä – ja olemme teen ystäviä.

Meitä yhdistää samana talvisena päivänä 2008 alkanut työura samassa työyhteisössä ja intohimo hyvään teehen. Siitä päivästä edespäin olemmekin kulkeneet urapolkua kuin paita ja peppu, toisiamme tukien ja kannustaen.

Vuosien saatossa olemme huomanneet, että elämämme kulkevat kuin jonkinlaisessa synkronissa. Monta tärkeää asiaa on tullut eteemme hyvin samoissa elämänvaiheissa, ja myös sisäinen maailmamme on kulkenut samankaltaisia polkuja. Arvomme ovat monilta osin yhteneväiset ja siksi meidän onkin helppo ymmärtää toisiamme puolesta sanasta. Itku meiltä pääsee helposti niin ilosta kuin surustakin – ja nauru pääsee sitäkin helpommin ja kuuluvammin.
Löysimme irtolehtiteenkin hyvin samoihin aikoihin arkeemme. Yhtäkkiä keskustelumme täyttyivät teekokemusten jakamisista, treffeille valittiin tarkasti tietynlaista teetä, toiselle tuotiin innolla maistettavaksi uutta teelöytöä. Meille aukeni aivan uusi maailma, kun tutustuimme irtolehtiteehen – voiko tee ollakaan näin hyvää? Niinpä, kyllä voi. Kun maistat laadukasta maukasta irtolehtiteetä, se on Teelempeä ensisilmäyksellä.
Jenni

Olen Jenni Kaski, pesun kestävä porilainen.
Arjessani parasta on rakas perheeni johon kuuluvat puolisoni, kaksi poikaamme ja meidän kaikkien silmäterä kultainennoutaja Jalo, Arjen kiireessä yritämme aina löytää pieniä yhteisiä hetkiä, jolloin kertoa ja kuunnella päivän kuulumiset.
Metsä ja merenranta lenkkien lisäksi kotona hyggeily villasukissa ja saunoen ovat mun juttuja, näillä taatusti kiire unohtuu ja mieli rauhoittuu.
Leena

Olen Leena Rajainmäki ja asun Ulvilan Kullaalla valloittavan perheeni kanssa. Olen onnellinen.
Rakas mieheni ja kolme pientä tytärtä pitävät arkeni täyteläisenä ja merkityksellisenä – täällä maalla kanssamme asuvat myös isäni ja äitini, joiden kultaisessa vanhuudessa meillä on kunnia olla mukana. Meillä on veikeä labradorinnoutaja Mooses sekä kuusi kanaa, jotka elelevät niin lajityypillistä elämää kuin mahdollista.
Harrastelemme omavaraistelua pienimuotoisesti – satokaudella maakellariimme säilömme milloin mitäkin, ja kasvihuone on pullollaan herkkuja. Luonto on meille tärkeä ja lähtemätön osa elämää. Siksi sydäntäni lämmittääkin erityisen paljon se, että saan tehdä töitä luonnonantimien parissa.
Teelempi
Teelempi syntyi rakkaudesta laadukkaaseen, aisteja ja kehoa hellivään teehen. Olemme onnekkaita voidessamme tehdä töitä yhdessä – kokeilemme siipiämme yrittäjinä yhdessä. Hyppy yrittäjyyteen jännittää, mutta hyvällä tavalla. Puun oksalla istuva lintu ei pelkää oksan katkeavan, vaan luottaa omaan kykyynsä lentää. Niin teemme mekin. Toivota meille onnea. 🙂
Elokuussa 2024,
Jenni ja Leena